Olen sen verran nuori, etten tiedä, miltä on tuntunut nähdä ja lukea tuoreeltaan niitä harvoja Barksin pitkiä ”One-Shot” -tarinoita, jotka Aku Ankassa ilmestyi 1950-luvulla omina kokonaisina yhden tarinan mittaisina erikoisnumeroina. Minun osakseni koitui kohdata ensimmäinen Barksin pitkä tarina tammikuussa 1972, kun luin viiden osan mittaiseksi jatkosarjaksi pätkityn ja osin lyhennettynä julkaistun ”Vanhan linnan salaisuuden”. Torsonakin tämä tarina sai minut aloittamaan ankkaharrastukseni. Saman vuoden syksynä ilmestyi ennennäkemättömän kokoinen Minä Aku Ankka -kirja, joka ilmestyessään oli sen verran hintava, etten sitä silloin saanut. Vuoden kuluttua julkaisuvuorossa oli Minä Roope-setä -kirja, jonka kanssa samalla kertaa sain myös Minä Aku Ankan. Pettymyksekseni Minä Aku Ankka olikin toinen painos. Niin suuren suosion tämä ensimmäinen jättikirja sai jo ilmestyttyään.
Näistä kahdesta kirjasta suuremman vaikutuksen minuun teki tietenkin Minä Aku Ankka, sillä sehän sisältää monta Barksin parhaan luomiskauden aikaisemmin Suomessa julkaisematonta mestarillista ankkatarinaa. Kirja, joka oli minulle runsaat 40 vuotta sitten suuri innoituksen lähde, on nyt kauhistus. Tämän kirjan ansiosta sain kyllä mahdollisuuden jo nuorena lukea nämä niin rakkaat ankkatarinat, mutta toisaalta juuri sen takia näiden tarinoiden ensimmäinen lukukokemukseni perustuukin osittain lyhennettyihin ja mikä pahinta, sivutaitoltaan ja ruutukooltaan silvottuihin versioihin. Tämän tosiasian ymmärsin tietenkin vasta myöhemmin, kun tietämykseni asiasta lisääntyi. Aina nähdessäni kirjakauppoihin ilmestyneen uuden painoksen Minä Aku Ankka -kirjasta, en koe nostalgiaa, vaan minua puistattaa, sillä ajattelen, kuinka jälleen uusi sukupolvi lukee ensimmäistä kertaa Barksin mestariteoksia silvottuina, saamatta kokea elämyksiä, jotka Barks oli tarkkaan suunnitellut lukijaa varten tietoisilla sivutaitoilla ja ruutujaoilla.
Aku Ankassa julkaistiin 1950-luvulla Barksin täyspitkiä tarinoita itsenäisinä erikoisnumeroina vähän. ”Aku Ankka Grönlannissa”, ”Ovela Roope-setä”, ”Kultainen kypärä” ja ”Tyhjälän joulu”, muutaman mainitakseni. En voi olla surematta, ettei suurempaa osaa Minä Aku Ankka- ja Minä Roope-setä -kirjojen 1940-50-luvun tarinoista ehditty julkaista Aku Ankassa vastaavalla tavalla jo 1950-luvulla omina erikoisnumeroinaan. Puhumattakaan Me Tupu, Hupu, Lupu -jättikirjan kokonaan ennen julkaisemattomista sarjoista. Kuinka paljon rikkaampi ja näyttävämpi olisi 1950-luvun Aku Ankka -lehtikokoelma, jos nämä tarinat olisivat ilmestyneet jo silloin vieläpä alkuperäisine kansikuvineen. Esimerkiksi Ruotsin Kalle Ankassa näitä erikoisnumeroita ilmestyi enemmän kuin meillä.
Onneksi tätä surua on voinut lievittää hankkimalla USA:sta alkuperäisiä Four Color Comics -lehden 1940-50-luvun numeroita, joissa nämä Barksin pitkät ankkatarinat on julkaistu itsenäisinä lehtinä, kuten ne on alun perin tarkoitettu julkaistavan.