Hiukan yli viisikymppiselle 40 vuotta on pitkä aika. Ainakin silloin, kun on tuon ajan elämästään kerännyt jotakin. Viettäessäni nyt kesällä 2014 keräilijäurani 40-vuotisjuhlaa tunnen, että on riittävästi kokemusta, tietoa ja muistoja niistä kymmenistä tuhansista kohteista, jotka ovat kulkeneet käsieni kautta näiden vuosien aikana.
Ehkä nyt on oikea hetki jakaa keräilijäkokemuksia lukuisten muiden lajitoverien kanssa, sillä kukapa muu kuin toinen keräilijä voisi ymmärtää, miltä keräilijästä tuntuu, kun näkee jonkin kiinnostavan kohteen, onnistuu ehkä jopa saamaan sen omaan kokoelmaansa ja voi sitten nauttia sen omistamisesta.
Keräilyhimo on parantumaton ominaisuus. Sellaiseksi sen ainakin itsessäni tunnistan. Edelleen näiden lukuisten vuosien jälkeenkin, jonkin harvinaisen sarjakuvakohteen näkeminen saa minussa aikaan saman voimakkaan levottomuuden tunteen, kun haluaisin ”pelastaa” kohteen itselleni. Tätä tunnetta ei juuri laimenna sekään, että olisin jo joskus aiemmin omistanut sen.
Monet keräilyurani tapaukset ovat vain omassa muistissani, joten on mukava kirjata niitä ylös, ennen kuin ne katoavat.
Ehkä nyt on oikea hetki jakaa keräilijäkokemuksia lukuisten muiden lajitoverien kanssa, sillä kukapa muu kuin toinen keräilijä voisi ymmärtää, miltä keräilijästä tuntuu, kun näkee jonkin kiinnostavan kohteen, onnistuu ehkä jopa saamaan sen omaan kokoelmaansa ja voi sitten nauttia sen omistamisesta.
Keräilyhimo on parantumaton ominaisuus. Sellaiseksi sen ainakin itsessäni tunnistan. Edelleen näiden lukuisten vuosien jälkeenkin, jonkin harvinaisen sarjakuvakohteen näkeminen saa minussa aikaan saman voimakkaan levottomuuden tunteen, kun haluaisin ”pelastaa” kohteen itselleni. Tätä tunnetta ei juuri laimenna sekään, että olisin jo joskus aiemmin omistanut sen.
Monet keräilyurani tapaukset ovat vain omassa muistissani, joten on mukava kirjata niitä ylös, ennen kuin ne katoavat.