Ensimmäinen selkeä muistikuvani sarjakuvalehdistä on Aku Ankka -lehden numero 51/1969, jonka sain jouluna 1969 ollessani 6-vuotias. Siskolleni oli tullut Aku Ankka jo vuonna 1965, mutta niistä lehdistä minulla on vain hämäriä muistikuvia 1960-luvun lopulta. Muistan jo lapsena ihmetelleeni, miksi monet vuoden 1965 Aku Ankoissa olleet tarinat olivat piirroksiltaan, juoniltaan ja tunnelmiltaan niin omituisia, etten pitänyt niistä. Olen aina pitänyt tuota vuosikertaa yhtenä Aku Ankka -lehden historian huonoimpana, vaikka siitä löytyy toki myös monta hyvää Barksin 10-sivuista johtosarjaa. Irvokkaasti juuri tuo vuosi 1965 oli ainoa Aku Ankan vuosikerta vuoden 1956 jälkeen, jolloin lehdessä ei julkaistu yhtään jatkosarjaa. Tästä syystä niissä ei ole myöskään yhtään upeaa Barksin pitkää ankkatarinaa tai mainioita Paul Murryn Mikki ja Hessu -jatkosarjoja. Jostakin kumman syystä juuri tämä samainen vuosikerta oli minulle aikoinaan keräilyllisesti vaikein 1960-luvun vuosikerta. En millään löytänyt siistikuntoisia vuoden 1965 Akuja ja minun oli vaikea edes saada vuosikerta täyteen. En muista myöhemminkään nähneeni kuin vain pari kertaa priimakuntoisen vuoden 1965 irtonumerovuosikerran.
Lieneekö edellä mainitun vuosikerran sisällön laadulla ollut osavaikutus siihen, että lapsuuden-kotiini tuli Aku Ankka tuolla erää vain yhden vuoden. Samoihin aikoihin olivat Hanna & Barberan animaatiot Kiviset ja Soraset, Jetsonit, Hakki-koira ym. saavuttaneet suuren suosion myös Suomen tv:ssä. Muutamat näistä hahmoista saivat Amerikan malliin jopa omat sarjakuvalehtensä myös Suomessa. Hakki-koira ja Jetsonit lakkasivat pian ilmestymästä, mutta suosituin eli Kiviset ja Soraset menestyi ja muuttui vuonna 1965 Retu ja kumppanit -nimiseksi. Vanhempani tilasivat Aku Ankan tilalle Retun jo kesken vuotta 1965 ja tilaus jatkui vuoden 1968 loppuun asti. Retu-lehden huikea suosio laski sekin muutamassa vuodessa eli yhtä nopeasti kuin lehden taso. Niinpä seuraavaksi kotiimme tilattiin loppuvuodesta 1970 Nakke-lehti, jonka tilaus jatkui vuoden 1971 loppuun saakka. Tämän jälkeen oli jälleen Aku Ankan vuoro ja kuinka ollakaan, heti ensimmäisessä minulle tilatussa Aku Ankassa 1/1972 alkoi Barksin ”Vanhan linnan salaisuus” -tarina, joka muutti lopullisesti suhteeni sarjakuviin. Tämän tarinan ansiosta minusta tuli Barksin ankkatuotannon ihailija ja se vaikuttaa minuun koko loppuelämäni ajan.
Olen lapsena tutustunut siis näihin kolmeen hyvin suosittuun sarjakuvalehteen, joista vain yhden suosio on kestänyt nykypäivään asti. Näistä mainitsemistani julkaisuista lyhytikäisin oli Retu-lehti, joka oli mielestäni parhaimmillaan vain muutaman vuoden eli alkamisvuodestaan 1965 vuoteen 1967 asti. Lehden taso romahti 1970-luvulla todella paljon, joten ei ole ihme, että se lakkasi ilmestymästä jo 1974. Luettuani 1960-luvun Retuja 1970-luvulla pidin niistä hyvin paljon ja osaan edelleen arvostaa niitä. Nakke-lehden parhaana kautena pidän vuosia 1955-74. Näin pitkä laadukas ajanjakso selittyy sillä, että lehdessä julkaistiin melko paljon vanhoja 1950-60-lukujen sarjoja aina 1970-luvulle saakka. Kaikkein parhaimpina Nakke-lehden tarinoina pidän edelleen vanhoja erinomaisesti piirrettyjä Väiski Vemmelsääri - ja Putte Possu -tarinoita. Hahmot olivat tuolloin ilmeikkäitä ja tarinoissa oli hyviä oivalluksia sekä jännittäviä tapahtumapaikkoja.
Edellä kerrotun perusteella ei ole ihme, että vuonna 1974 alkaneen Aku Ankka -lehtien keräämiseni sai pian jatkoa Retu- ja Nakke-lehdistä. Tälläkin hetkellä minulta löytyvät melkein kaikki Naket vuosilta 1955-74 ja kaikki Retut vuosilta 1965-72.