Heinäkuu 1974 tuo lämpimät muistot mieleeni, sillä olin juuri silloin päättänyt alkaa kerätä Aku Ankka -lehtiä. Sarjakuvakeräilyä aloittavalle ajankohta oli otollinen, sillä sarjakuvien keräily alkoi vasta yleistyä. 1970-luvulla sarjakuvista ja niiden keräilystä tieto oli melko niukasti saatavilla verrattuna nykypäivään, jolloin internetistä on mahdollista löytää hetkessä milteipä kaikki mahdollinen tieto sarjakuvajulkaisuista kuvien kera. Kuitenkin jo tuohon aikaan tiedonhaluista sarjakuvakeräilijää hemmoteltiin varsin hyvin. Vuonna 1971 perustettu Suomen sarjakuvaseura ry oli alkanut julkaista edelleen ilmestyvää Sarjainfo-lehteä, joka levitti monipuolista tietoa sarjakuvista ja niiden tekijöistä.
Kesällä 1974 ajoitus oli täydellinen, sillä sain käsiini juuri ilmestyneen ”legendaarisen” Sarjainfon numeron 2/1974, jonka kannessa oli filmikuva Aku Ankasta ja sisällä eittämättä suuren vaikutuksen tehnyt tietopaketti Aku Ankka -lehdestä. Tämän julkaisun luettuani liityin heti Sarjakuvaseuraan, jonka jäsen olen ollut nyt 40 vuotta. Sarjainfo oli yksi mielilehdistäni pitkälle 1980-luvulle asti, sillä lehden alkuaikoina sen toimittajat ja kirjoittajat tekivät artikkeleita pitkälti samoista sarjakuvista kuin mistä olin itsekin kiinnostunut. Vuosien ajan Sarjainfo-lehden uuden numeron ilmestyminen oli minulle aina merkkitapaus ja luin ne suurella intohimolla.
Toinen, erityisesti keräilijöille suunnattu mainio fanzine oli vuonna 1972 alkanut Keräilijän uutiset, jossa oli tietoa useista keräilyalueista. Tässä lehdessä minua kiinnostivat eniten Raimo Aarnisalon kirjoittamat keräilysarjakuvia koskevat jutut. Ikimuistettavia olivat myös Markku Kivekkään laajat Walt Disneystä ja hänen animaatiotaiteestaan kirjoittamat artikkelit, joita ilmestyi myös Sarjainfossa.
Sarjakuviin kohdistuva tiedonjanoni oli ehtymätön ja näiden keräilijöitä innostavien ja auttavien julkaisujen myötä minäkin kiinnostuin yhä enemmän sarjakuvista ja aloin vähitellen laajentaa sarjakuvakeräilyäni laajemmaksi.
Vanhoja sarjakuvakohteita oli 1970-luvulla paljon liikkeellä lukuisissa niitä myyvissä antikvariaateissa Helsingissä. Haikeudella muistelen aikaa, jolloin esimerkiksi vuosien 1952-54 Aku Ankkoja löytyi milteipä aina useista keräilysarjakuvia myyvistä liikkeistä. Tietysti se oli ymmärrettävää, sillä olivathan 1950-luvun alun Akut silloin vasta runsaat 20 vuotta vanhoja. Oli nautinto kiertää antikvariaatteja, kun niistä löytyi melkein aina puuttuvia numeroita. Ahkeran antikvariaateissa käymisen ansiosta joihinkin kauppiaisiin syntyi kanta-asiakassuhde, jolloin liikkeissä saattoi päästä katsomaan takahuoneessa olevia vanhojen Aku Ankka -lehtien pinoja ja erityisen merkittäviä sarjakuvakohteita. Oi tuota onnea, kun näki ensimmäistä kertaa jonkin Disney- tai muun keräilyharvinaisuuden!
Vanhojen Akujen ja muiden keräilysarjakuvalehtien hinnat olivat jo 1970-luvulla nousseet ja yleensä ne maksoivat aika paljon, joten jo silloin joutui pähkäilemään, mihin rahat riittäisivät. Ehkä se juuri tekikin keräilystä sangen antoisaa, kun lehtien ostaminen ei ollut liian helppoa. Ensimmäisen täyden Aku Ankka -lehtikokoelman kerääminen veikin minulta peräti 13 vuotta. Muistan vieläkin kevään 1987, jolloin ostin viimeisen kokoelmastani puuttuneen Akun, joka oli näytenumero vuodelta 1951.
Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, miten suuri elämys oli saada olla sarjakuvakeräilijä 1970- ja 80-luvuilla, joita nyt pidän kulta-aikana, sillä niinä vuosikymmeninä alalla vaikuttivat monet sarjakuvan tunnettuutta, arvostusta ja keräilyn edistämistä pioneerityönä tehneet persoonalliset henkilöt, joista joidenkin kanssa yhteydenpito on jatkunut jo vuosikymmeniä. Varsinkin edellä mainittuja jo edesmenneitä ”Ramia” ja Markkua pidän merkittävimpinä oppi-isinäni pitkällä sarjakuvaharrastusurallani.
Kesällä 1974 ajoitus oli täydellinen, sillä sain käsiini juuri ilmestyneen ”legendaarisen” Sarjainfon numeron 2/1974, jonka kannessa oli filmikuva Aku Ankasta ja sisällä eittämättä suuren vaikutuksen tehnyt tietopaketti Aku Ankka -lehdestä. Tämän julkaisun luettuani liityin heti Sarjakuvaseuraan, jonka jäsen olen ollut nyt 40 vuotta. Sarjainfo oli yksi mielilehdistäni pitkälle 1980-luvulle asti, sillä lehden alkuaikoina sen toimittajat ja kirjoittajat tekivät artikkeleita pitkälti samoista sarjakuvista kuin mistä olin itsekin kiinnostunut. Vuosien ajan Sarjainfo-lehden uuden numeron ilmestyminen oli minulle aina merkkitapaus ja luin ne suurella intohimolla.
Toinen, erityisesti keräilijöille suunnattu mainio fanzine oli vuonna 1972 alkanut Keräilijän uutiset, jossa oli tietoa useista keräilyalueista. Tässä lehdessä minua kiinnostivat eniten Raimo Aarnisalon kirjoittamat keräilysarjakuvia koskevat jutut. Ikimuistettavia olivat myös Markku Kivekkään laajat Walt Disneystä ja hänen animaatiotaiteestaan kirjoittamat artikkelit, joita ilmestyi myös Sarjainfossa.
Sarjakuviin kohdistuva tiedonjanoni oli ehtymätön ja näiden keräilijöitä innostavien ja auttavien julkaisujen myötä minäkin kiinnostuin yhä enemmän sarjakuvista ja aloin vähitellen laajentaa sarjakuvakeräilyäni laajemmaksi.
Vanhoja sarjakuvakohteita oli 1970-luvulla paljon liikkeellä lukuisissa niitä myyvissä antikvariaateissa Helsingissä. Haikeudella muistelen aikaa, jolloin esimerkiksi vuosien 1952-54 Aku Ankkoja löytyi milteipä aina useista keräilysarjakuvia myyvistä liikkeistä. Tietysti se oli ymmärrettävää, sillä olivathan 1950-luvun alun Akut silloin vasta runsaat 20 vuotta vanhoja. Oli nautinto kiertää antikvariaatteja, kun niistä löytyi melkein aina puuttuvia numeroita. Ahkeran antikvariaateissa käymisen ansiosta joihinkin kauppiaisiin syntyi kanta-asiakassuhde, jolloin liikkeissä saattoi päästä katsomaan takahuoneessa olevia vanhojen Aku Ankka -lehtien pinoja ja erityisen merkittäviä sarjakuvakohteita. Oi tuota onnea, kun näki ensimmäistä kertaa jonkin Disney- tai muun keräilyharvinaisuuden!
Vanhojen Akujen ja muiden keräilysarjakuvalehtien hinnat olivat jo 1970-luvulla nousseet ja yleensä ne maksoivat aika paljon, joten jo silloin joutui pähkäilemään, mihin rahat riittäisivät. Ehkä se juuri tekikin keräilystä sangen antoisaa, kun lehtien ostaminen ei ollut liian helppoa. Ensimmäisen täyden Aku Ankka -lehtikokoelman kerääminen veikin minulta peräti 13 vuotta. Muistan vieläkin kevään 1987, jolloin ostin viimeisen kokoelmastani puuttuneen Akun, joka oli näytenumero vuodelta 1951.
Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, miten suuri elämys oli saada olla sarjakuvakeräilijä 1970- ja 80-luvuilla, joita nyt pidän kulta-aikana, sillä niinä vuosikymmeninä alalla vaikuttivat monet sarjakuvan tunnettuutta, arvostusta ja keräilyn edistämistä pioneerityönä tehneet persoonalliset henkilöt, joista joidenkin kanssa yhteydenpito on jatkunut jo vuosikymmeniä. Varsinkin edellä mainittuja jo edesmenneitä ”Ramia” ja Markkua pidän merkittävimpinä oppi-isinäni pitkällä sarjakuvaharrastusurallani.